top of page
  • Writer's pictureSaara

Pukunin viiden puvun mallisto

Päivitetty: 20. maalisk. 2021

Pukunin mallisto on kasvanut vähän matkan varrella ja kyselyiden pohjalta päätin tehdä aiheesta uuden postauksen, johon on koottu myös uudet mallit.


Viiden puvun mallistosta voi siis yhdistelemällä tilata mieluisan puvun mittatilauspukua huomattavasti edullisemmin. Pukuun voi valita haluamansa yläosan ja helman eri vaihtoehdoista. Hihan pituutta voi muuttaa ja yläosaan on rajattu määrä pitsivaihtoehtoja, joilla mallin yleisilmeeseen voi vaikuttaa paljonkin. Myös pääntien muodosta ja puvun sävystä voi esittää toiveita, ja suunnitelmaa tehdessä kerron mikä on mahdollista ja milloin mennään jo mittatilauspuvun puolelle. :)


Puvut tehdään asiakkaan mittojen mukaan ja hinnat ovat noin 1500-1600 euroa. Hintaan sisältyvät korjaukset ja pukupussi.


Vuodelle 2021 on vielä hyvin tilaa sekä mallisto- että mittatilauspuvuille, joten otahan yhteyttä, jos kiinnostuit. Olisi ihana päästä myös tekemään uusia versioita näistä mallistopuvuista muuttamalla esimerkiksi kankailla tyyli ihan erilaiseksi!

Puku 1.

Nancy Mäki Photography

Nancy Mäki Photography


Nancy Mäki Photography

Mikko Pääkkönen


Mikko Pääkkönen

Valokuvaus Nelly


Valokuvaus Nelly

Puku 2.

Petteri Mäntysaari

Petteri Mäntysaari

Petteri Mäntysaari

Petteri Mäntysaari

Minna Sipinen

Minna Sipinen Puku 3.

Sarita Pirhonen Photography

Sarita Pirhonen Photography


Jere Satamo

Jere Satamo

Jere Satamo

Mikko Kaaresmaa

Mikko Kaaresmaa

Kirsi Tasala Photography


Kirsi Tasala Photography Puku 4.

Heidi Kouvo Photography

Heidi Kouvo Photography


Photography / @mcwhirterlisamarion Dress / @pukuni Model / @minna_kosonen / @modelpointmodels Hair & Makeup / @irjamaries Flowers / @voikukkaflowershop Earrings / @hermandia_collection Location / Brinkhallin kartano



Photography: @valokuvaajaannaliukas Creative direction & styling: @satumaaria_blankcanvas, @a__i__n__o Florals: @blommacreatives Model: @kohtalotar Muah: @studiobeautyblanc @petra.satokangas Bridal dress: @pukuni Venue: @blommacreatives Puku 5.




Photography / @jeresatamophotography Model / @oliviaanoo @modelpointmodels Dress / @pukuni Flowers / @kukkafiori Hair / @hairdosbylyyra @yazzhair Make-up / @venlavarjokivi Groom’s Attire / @manschett.fi

317 katselukertaa0 kommenttia
bottom of page